Visionist tekee markkinointia 20 vuoden kokemuksella ja tietää mikä toimii eri kohderyhmissä. Visionist vannoo yhteistyön nimeen, joten aina löytyy jokin kumppani, jonka kanssa on helppo toimia.
Visionist voi kehittää päämiehen markkinointia ja lokalisoida sen Suomen oloihin sopivaksi. Markkinointimuotoina voivat olla esimerkiksi tuotejulkistukset, tapahtumat, mediamainonta, sähköinen markkinointi, kilpailut ja jälleenmyyntikanavan aktivointi.
Visionistin luoma ja ylläpitämä Skaba.fi-verkkopalvelu on yksi hyvä esimerkki yksinkertaisesta ja edullisesta, mutta hyvin toimivasta tavasta kertoa loppuasiakkaalle tuotteista tai palveluista vaikkapa viihteellisen kilpailun muodossa. Skaba.fi soveltuu myös erinomaisesti erilaisten kyselyjen ja tutkimusten toteuttamiseen. Katso viimeisimmät kilpailut osoitteesta www.skaba.fi.
