Kodintekniikan myynti kasvoi alkuvuonna
Suomalaisten kiinnostus kodintekniikkaan piristyi alkuvuonna ja kaupan arvo kasvoi lähes 5 prosenttia ollen yli 825 miljoonaa euroa. Kasvua viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta oli 40 miljoonaa euroa. Kappalemäärien kasvu (+1,8%) oli maltillista, mutta merkittävissä tuoteryhmissä kysyntä kohdistui selkeästi laadukkaimpiin tuotteisiin.

Halutuimpia tuotteita ensimmäisellä vuosipuoliskolla olivat taulutelevisiot, älypuhelimet ja järjestelmäkamerat sekä myös pölynimurit, kuivausrummut ja keittiön pienkoneet. ”Kotitalouksien laadun ja ympäristön arvostus ilmenee selkeästi, kun perustelkkarit ja pesukoneet vaihtuvat huomattavasti monipuolisempiin, ympäristöystävällisiin ja energiataloudellisiin malleihin”, tiivistää Kotekin puheenjohtaja Lauri Nieminen.
TV-kauppa kävi vilkkaana – kasvua 13,4 %
Televisioita myytiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla yli 200 000 kpl, mikä on 20 000 kpl enemmän, kuin viime vuoden vastaavana aikana. Myyntiä vauhdittivat uudet mielenkiintoiset mallit sekä merkittävät urheilun suurtapahtumat, kuten Olympialaiset ja jalkapallon MM-lopputurnaus. ”Sekä LCD- että LED-televisiomarkkinat ovat kasvaneet yli 10 %, ja puolet TV-myynnin arvosta on 40-tuumaisia televisioita ja isompia. LED-televisioiden osuus koko TV-myynnistä on arvossa yli 20 % ja kasvaa voimakkaasti”, summaa Peter Roos (Kotek/viihde-elektroniikka). Käytettävyyden, kuvanlaadun ja designin ohella tärkeiksi valintaperusteiksi ovat nousseet televisioiden ympäristö- ja energiaominaisuudet.
Digiboksien myynti laskee edelleen voimakkaasti ja nyt myydäänkin käytännössä pelkästään kovalevylle tallentavia malleja. Roos toteaa, että kuluttajat ovat myös entistä vahvemmin panostaneet televisioiden ääneen. Erityisesti LED-televisioiden kanssa hankitaan Bluray-soittimella varustettu kotiteatteri.
Kodinkoneita uusittiin laadukkaimpiin
Isojen kodinkoneiden kappalemääräinen myynti kasvoi prosentin mutta kaupan arvo lähes 4 prosenttia ollen yli 208 miljoonaa euroa. ”Rakentamisen asteittainen piristyminen alkaa näkyä myös kodinkonekaupassa. Selkeitä trendejä ovat laatu ja energiaystävällisyys”, kertoo Timo Laatikainen (Kotek/kodinkoneet). Jääkaapit ja pesukoneet kuuluvat joka kodin elintärkeään vakiovarustukseen, jota uusitaan heti tarpeen ilmaantuessa. Nyt näihin ostopäätöksiin vaikuttavat yhä enemmän tuotteiden energia- ja ympäristövaikutukset. Kylmälaitteissa haluttuja ominaisuuksia ovat mm. täsmäkylmä (nollatila), NoFrost-ominaisuus, automaattinen sulatus ja entistäkin tärkeämpänä pienempi virrankulutus. Induktio-keittotasot ovat ihastuttaneet ominaisuuksillaan ja kauppa on kasvanut tasaisesti. ”Jatkossakin kylmälaitteiden hankinnassa on järkevää investoida mahdollisimman laadukkaaseen, tehokkaaseen ja monipuoliseen laitteeseen, sillä sellainen on useasti käytössä jopa yli 15 vuotta”, korostaa Timo Laatikainen.
Designin merkitys on kasvanut entisestään, kun monipuolisten ominaisuuksien lisäksi isot kodinkoneet ovat merkittävä osa keittiön tyyliä ja sisustusta. Keittiössä vietetään paljon aikaa ja siellä halutaan myös viihtyä”, korostaa Laatikainen.
Tätä trendiä tukee myös pienten kodinkoneiden kauppa, joka oli alkuvuonna ilahduttavasti yli neljän prosentin kasvussa. Tässä tuoteryhmässä pölynimurit olivat kysyttyjä ja kauppa kasvoikin 11 prosenttia. Imureita myytiin yli 170.000 kappaletta (+10,6%) ja kaupan arvo kasvoi 16 prosenttia.
Älypuhelimilla matkapuhelinkaupan arvosta yli puolet – kosketusnäytöt hittituotteita
Matkapuhelimissa alkuvuoden volyymi kasvoi 13,5 prosenttia ja kaupan arvo 11,7 % päätyen 151 miljoonaan euroon. Alkuvuonna myytiin yli 100 000 puhelinta enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Myydyistä lähes 900 000 puhelimesta 250 000 oli älypuhelimia, joiden osuus matkapuhelinkaupan arvosta oli yli puolet. ”Älypuhelimien osuus kasvaa tasaisesti, kun kuluttajille ja yritysasiakkaille tarjotaan monipuolisia ja mielenkiintoisia uutuustuotteita”, perustelee Mauri Pietikäinen (Kotek/ matkapuhelimet).
Kosketusnäytölliset puhelimet ovat olleet alkuvuonna varsinainen hittituote ja tämä trendi tulee jatkumaan vahvana myös loppuvuonna. Tuotteiden saatavuus on parantunut ja kosketusnäytöllisiä malleja löytyy jo useammassa hintaluokassa. Menneen kesän aikana erityisen suosittuja olivat myös matkapuhelinten navigointiominaisuudet. ”Puhelin on yksi keskeisimmistä ja vahvasti kasvavista kodintekniikan tuotteista. Puhelinten avulla palvelut ja yhteydet ovat aina mukana ja joka hetki käytettävissä”, tiivisti Pietikäinen. Valtaosassa puhelimista on laadukkaat kamera- ja musiikkisoitinominaisuudet. Pietikäinen muistuttaa, että parhaat tilanteet ikuistetaankin juuri sillä kameralla, joka on mukana.
Järjestelmäkameroiden kaupassa ennätys häämöttää
Yhä useampi suomalainen on siirtynyt digitaalisen järjestelmäkameran käyttäjäksi. “Ihmiset eivät enää aristele järjestelmäkameroiden käyttöä valokuvauksessa koska kamerat ovat kehittyneet yhä helpommiksi käyttää”, toteaa Arni Ekholm (Kotek/kuvaus). “Kenenkään ei enää tarvitse tuntea kaikkia valokuvauksen saloja voidakseen ottaa erittäin hyviä kuvia, teknologia on kehittynyt koko ajan helpommin hallittavaan suuntaan ja nykykamerat jopa neuvovat lähes kädestä pitäen miten erilaisilla asetuksilla vaikutetaan kuvan lopputulokseen. Voisi jopa sanoa, että loistavien kuvien ottaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa”, hehkuttaa Ekholm. Digijärjestelmiä onkin tammi-kesäkuussa jo myyty lähes puolet enemmän kuin viime vuonna ja tänä vuonna saatetaan rikkoa 80.000 myydyn kameran rajapyykki, mikä olisi kaikkien aikojen ennätys järjestelmäkameroissa.
Digitaalisten pokkarikameroiden markkinoilla yhä suositummaksi ovat tulleet kompaktin koon kamerat, joissa yhdistyy pitkä zoomi ja edistynyt kuvausautomatiikka. “Pokkareiden kuvausominaisuuksien kehittyminen ja käytön helppous ovat lisääntyneet, ja keskihinnat ovat pysyneet aika lailla vakiona. Tämä merkitsee sitä, että ihmiset saavat jatkuvasti parempia kameroita samaan edulliseen hintaan” sanoo Arni Ekholm. “Ihmiset haluavat myös kuvata erilaisia tilanteita yhä enemmän ns. ääriolosuhteissa, joissa digikameroita ei ennen voinut käyttää. Tämän tarpeen täyttämiseksi markkinoille on tullut yhä enemmän vesitiiviitä, iskuja ja pölyä kestäviä kameramalleja - täydellisiä kameroita lapsiperheille ja mukaan otettaviksi mm. rantalomalle tai snorklaukseen ja sukeltamiseen”.
Kannettavat tietokoneet edelleen haluttuja
Kodin tietotekniikka ja erityisesti kannettavat tietokoneet olivat edelleen haluttuja ja kauppa kävi edellisvuoden tapaan vilkkaasti. Tammi-kesäkuussa kannettavia koneita myytiin yli 170 000 kpl ja keskihinta pysyi viime vuoden tasolla 576 eurossa. Aktiiviseen kysyntään vaikuttivat kannettavien tietokoneiden nopeasti kehittynyt tekniikka ja suorituskyky sekä kuluttajaystävällinen hintataso. Pienikokoiset, kevyet ja tehokkaat ns. miniläppärit ovat edelleen kodintekniikan kysyttyjä hittituotteita, joiden kysyntä ajoittuu lahja- ja kampanjasesonkeihin.
Kirjoittaja: Visionist
